Ajankohtaista

Liikunta- ja teatterileiri TEMPPUTÄHDET

Huvipupu järjestää leiritoimintaa lapsille koulujen loma-aikoina Akaassa. Tänä kesänä 2026 leiri järjestetään yhteistyössä Toijalan Näyttämön kanssa Satamassa, Näyttämön tiloissa sekä lähialueilla.

Kesäleiri 6-9-vuotialle 22.-26.6.2026 klo 10-14

Kesän päiväleirillä liikutaan ja touhutaan monipuolisten aktiviteettien, lajikokeilujen ja luonnossa liikkumisen parissa sekä tutustutaan teatterin maailmaan. Ilmaisutaitoharjoituksia, roolileikkejä ja hahmojen rakentamista, improvisaatiota, tunteiden ilmaisua, äänenkäytön harjoitteita, esiintymiskokemusta ja kurkistus kulissien taa; mitä teatterin tekeminen oikeastaan onkaan?

Ohjelmassa on lisäksi muun muassa makkaran ja vaahtokarkin paistoa laavulla, lintutornilla käynti, luontoliikuntarasteja, kurkistus teatterin pukuvarastoon ja kesästä nauttimista säiden mukaan ulkona ja sisätiloissa. Pientä sadetta emme toki pelästy. 😉

Lounas päivittäin kuuluu leirin hintaan. Huvipupun suosittu kesäleiri järjestetään neljättä kertaa tänä vuonna ja innokkaina tuomme liikuntapainotukseen mukaan teatteritwistin.

Vastuuohjaaja Jenni Aimolahti, lisäksi leirillä toimii 2-3 apuohjaajaa.

Leirin ikähaarukka on viitteellinen. Mikäli ohjelma tuntuu sopivalta esimerkiksi vanhemman isosisaruksen mielestä, toivotamme lämpimästi tervetulleeksi mukaan. 

Leirillä ollaan päivisin ma-pe klo 10-14. Leirin EARLYBIRD-hinta 150 € 30.4. saakka (norm. 160 €). Sisarusalennus perheen toisesta sisaruksesta -10 €.

Lapsen vakuutus tulee olla kunnossa kodin puolesta.

Leiripaikan osoite: Kangassaarentie 6.

Leirille ilmoittaudutaan ilmoittautumislomakkeella Huvipupun nettisivuilta (Yhteys ja varaus-sivu).

 

 

Huvipupun leireillä kuultua: ”Tää oli maailman kivoin päivä!”

Tapahtumat

Haluaisitko nähdä Huvipupun ja satuhahmokaverit tapahtumassa?

Seuraa tulevia tapahtumia somesta: @huvipupu

 

Kysymyksiä? Ota rohkeasti yhteyttä!